Junailua Italiassa 4/4: Milano

Missä: Milano | Milloin: 9.4.2015


Milanoon saapuminen oli pienimuotoinen kulttuurishokki Venetsian jälkeen: säpinä, meteli ja suurkaupungin meininki tervehtivät meitä jo rautatieasemalla.

Shokki jatkui kaduilla suunnistaessamme hotellille. Autojen tööttäyksiä, ohi suhahtelevia skoottereita ja vilkkuvia liikennevaloja.

Normaalistihan meihin nimenomaan vetoaa suurkaupunkien humu, mutta nyt – kahden Venetsiassa vietetyn päivän jälkeen – tuntui kuin emme olisi koskaan kaupunkien melusaasteista kuulleetkaan. Emme nimittäin tajunneet vielä Venetsiassa, kuinka hiljaista ja rentouttavaa kaupungissa oikeastaan olikaan: sen äänimaailma kun oli täysin liikenteenmelusta riisuttu. Vajoavan kaupungin soundin poikkeuksellisuuden ymmärsimmekin vasta, kun astuimme reissumme viimeisen rautatieaseman, Stazione di Milano Centralen, ovista ulos ja kuulimme, kuinka reilun miljoonan asukkaan Milano huusi, sykki ja metelöi.

Metropoli haltuun

Milanon läpikoluamisen aikataulumme oli vinkeän piukka: saavuimme kaupunkiin puoli neljältä iltapäivällä ja poistuimme puoli neljältä aamuyöllä. Aikaa oli siis kokonaiset kaksitoista tuntia, ja niistäkin puolet oli pakko varata Nukkumatille – emme ole enää Aulis Gerlandereita.

Majapaikkanamme toimi kohtuuhintainen Hotel Malta, jonne tiputimme pakaasimme ja lähdimme välittömästi metrolla Naviglin alueelle etsimään osoitetta Via Corsico 9: Kuukautta aiemmin olimme tavanneet Pariisissa Jim Haynesin sunnuntai-illallisilla milanolaisen Martinan, jonka poikaystävä omisti Via Corsicon varrella Elita Bar -nimisen kuppilan. Martina luonnollisesti suositteli meille pistäytymistä poikaystävänsä mestassa, kun kerran Milanoon olimme matkalla.

Ja me luonnollisesti pistäydyimme. Testasimme paikan pöperöt  ja skoolasimme Katrin syntymäpäivän kunniaksi. Päivänsankarin drinkki oli tutto bene, mutta safkat keskitasoa. Palvelu puolestaan oli sen verran hitaanlaista, että toisia emme tilanneet, vaan lähetimme vain tarjoilijan välityksellä Martinalle terveiset ja läksimme lätkimään.

Me emme taida enää mennä hipstereistä.

Synttärisankari tavaa italiaa.

Ramen-burger 2/5. Hipstereitten juttuja.

Voi, kunpa aikaa Milanossa olisi ollut enemmän. Naviglin alueella olisi helposti istunut iltaa pidempäänkin: kanavan ranta on eläväistä ja tunnelmaltaan rentoa seutua.

Mutta kello kävi ja Navigli oli jätettävä taakse. Pistäydyimme pikaisesti Duomolla räpsimässä postikortti-irvistelykuvat ja jatkoimme yömyssyille lähemmäs hotellia.

Päätösmaljat Dobermannissa

Yksille piti mennä, mutta kaksille jäimme: hotellin liepeillä kävellessämme eräältä sivukujalta kajastaneet punaiset baarin valot viestittivät kaljuuntuvalle rock-jätkälle, että juottola kannattaa tarkistaa.

Dallasimme lähemmäs vilkaisemaan, millainen mesta Dobermann Pub oikein oli; ulkoapäin paikka nimittäin näytti siltä, että se olisi aivan yhtä hyvin voinut olla viihtyisän rähjäinen rokkikuppilla kuin uusnatsien kokoontumispaikkakin.

Sisällä ei ollut pelkoakaan, että olisimme vahingossa eksyneet väärämielisten kapakkaan. Tiskillä meidät vastaanotti aivan ylivoimaisen mukava baarimikko Matteo, ja styrkkareissa soi The Cultin Fire Woman. Niin se vain on, että jopa bulkkilagerin makuun tulee kummasti syvyyttä, kun taustalla hoilaa Ian Astbury. Faijjaaa wumaoooouu! Takaan, että jos Matteo olisi tuikannut levylautaselle seuraavaksi Last in Linen, istuisin vieläkin Via Jommellin varrella. (Vinny Appice on mielestäni nero. Matkablogimme lienee kuitenkin väärä foorumi analysoida tuon amerikanitalialaisen rytmisen suunnittelijan työtä tarkemmin.)

Istahdimme juominemme kadunvarsiterassille, ja Matteo tuli juttelemaan. Parin sanan jälkeen kävi kuitenkin selväksi, että italiankieli ei ole hallussa meillä eikä englanti Matteolla, joten tämä kävi pyytämässä paikan ainoan asiakkaan pitämään meille seuraa. Aijai, enpä muista tällaista palvelua saaneeni koskaan. Mutta siinä me sitten istuimme ja turisimme seuraamme lyöttäytyneen miehen kanssa Italian politiikat, Berlusconin perseilyt ja euroalueen taloustilanteet läpi, toki universaalilla baarikeskustelutasolla pysyttäytyen.

Kaksien jälkeen oli pakko lähteä nukkumaan. Myöhäinen kävelyretki Dobermannista hotellille esitteli Milanon päärautatieaseman takaisesta tienoosta hieman sitäkin puolta, joka on edustettuna lähes samanlaisena kaikkialla maailmassa rautatieasemien läheisyydessä. Muutama yötyöläinenkin oli jo saapunut kadunvarsille asiakkaita odottelemaan.

Lyhyiden yöunien jälkeen lampsimme Terravisionin lentokenttäbussiin ja heitimme pohjois-Italialle hyvästit. Quattro Stazione – maistui kyllä! Over and out.

Synttäri-GT sekä Dobermannin complimentary snacksit.

Merkitty: ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.